70 on vain numero

Komedia, Draama, K-12

70 on vain numero on Johanna Vuoksenmaan uusi komedia, jonka pääroolissa iskelmätähti Seija Kuulana loistaa Hannele Lauri.

Lavalla Seija säihkyy yleisön rakastavien katseiden valossa, mutta kotonaan hän syö kylmää nakkia ja juo piimää yksin yönälkäänsä. Stailisti Shanella (Misa Palander) on hänen läheisin ihmisensä. Seija on oppinut suojaamaan yksityisyyttään pakon edessä, mutta suojaus toimii myös eristeenä, ja vaikka Seija on ”koko kansan rakastama”, hänen on vaikea päästää lähelleen ketään. Seija tapaa biisinkirjoitusileirillä Laurin (Mikko Nousiainen) ja yhteistyön tuoksinassa päästää itsensä rakastumaan. Seijan olisi uskallettava astua  jumalattaren korokkeeltaan ihmisten pariin – ja kestettävä sen seuraukset.

Vaikka jumalattaret eivät täytä vuosia, tuo rakkaus eteen asioita, joissa ikä onkin voimavara eikä rasite. Elokuva on kunnianosoitus suomalaisille naisartisteille ja elokuvassa kuullaan useita koko kansan rakastamia hittejä.

Ohjaaja Johanna Vuoksenmaa kertoo elokuvansa valloittavasta päähenkilöstä: ”Seija Kuula on megatähti, iskelmäkuningatar potenssiin kaksi. Seija on tottunut siihen, että maailma tottelee häntä ja hänellä on keinonsa saada se taipumaan tahtoonsa. Kun suorapuheisen Seijan elämässä tapahtuu jotain, se päätyy takuuvarmasti otsikoihin. Seksikäs, itsevarma ja karismaattinen olemus saa kanssaihmiset lumoutumaan, mutta se millainen Seija on julkisivunsa takana oikeasti, paljastuu elokuvassa.”

Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Johanna Vuoksenmaa ja se on hänen ihmissuhdetrilogiansa päätösosa. Aiemmat trilogian elokuvat ovat 21 tapaa pilata avioliitto ja Viikossa aikuiseksi.

Ohjaaja
Johanna Vuoksenmaa
Tuotantovuosi
2021
Kieli
suomi
Pääosissa
  • Hannele Lauri
  • Mikko Nousiainen
  • Marja Packalén
  • Misa Palander
Tuotantoyhtiö
Dionysos Films
Kesto
102 minuuttia