Huutajat

Musiikkielokuva, Dokumentti, S

Kolmekymmentä pohjoissuomalaista miestä kumikravateissaan huutaa isänmaallisia marsseja ja lastenlauluja. Valtaa, nationalismia, fasismia sekä yksilön ja yhteisön suhdetta taiteessaan käsittelevää Mieskuoro Huutajia johtaa tiukalla kädellä kuoronjohtaja Petri Sirviö. Huutajat on elokuva tinkimättömyydestä ja lujasta uskosta omaan taiteeseen. Sirviön luomisprosessi johtaa usein konflikteihin kuoron ja ulkomaailman välillä – joskus myös kuoron sisällä.

Elokuva seuraa kuoroa Suomessa ja konserttimatkoilla ympäri maailmaa viiden vuoden aikana. Kuten itse kuorokin, elokuva tasapainoilee absurdin ja haudanvakavan välillä. Kuoro on viisitoistavuotisen uransa aikana herättänyt runsaasti huomiota sekä Suomessa että ulkomailla. Huutajat on johtajansa Petri Sirviön johdolla matkannut ravintolapöydän ideasta eurooppalaisen nykytaiteen eturintamaan. Kaikkialla reaktio on ollut voimakas: yleisö on pääasiassa hurmioitunut ja joskus myös tyrmistynyt. Eri maiden kansallislaulut saavat Huutajien käsittelyssä muodon, joka ei miellytä kaikkia. Islannissa vastaan tulee laki, joka kieltää kansallislaulun esittämisen muussa kuin alkuperäisessä muodossaan. Ranskassa puolestaan Suomen lähetystö ja Pariisin nykytaiteen museon johtaja yrittävät estää kuoroa esittämästä Ranskan kansallislaulua.

Ohjaaja
Mika Ronkainen
Tuotantovuosi
2003
Kieli
suomi, englanti
Pääosissa
  • Mieskuoro Huutajat
Tuotantoyhtiö
Klaffi Tuotannot Oy
Kesto
73 minuuttia