Isäni tähtien takaa

Dokumentti, S

Einarin lapsuus olisi voinut olla kuten muidenkin suomalaisten poikien. Isä Veikko kävi normaalisti töissä pikkukaupungin verotoimistossa ja äiti työskenteli toimittajana. Kaikki muuttui Einarin ollessa 12-vuotias; isä Veikko koki valaistumisen ilmoittaen olevansa Maan ja ulkoavaruuden välinen sanansaattaja. Hän kertoi näkevänsä avaruusolentoja, pystyen ottamaan yhteyttä tuonpuoleiseen ja omaavansa yliluonnollisia parannustaitoja. Einarista ja Veikosta tuli tiimi, jolle koko maailmankaikkeus oli avoinna. Nyt, 25 vuotta myöhemmin, Einari kohtaa isänsä epäilyksillään.

Ohjaaja Einari Paakkaselle elokuvan tekeminen oli poikkeuksellinen prosessi: ”En ole koskaan tehnyt mitään näin henkilökohtaista. Pitkään mietin uskallanko projektiin lähteä, sillä emme ole perheessämme henkimaailman kokemuksistamme näin avoimesti aiemmin puhuneet.”

Ohjaaja
Einari Paakkanen
Tuotantovuosi
2016
Kieli
suomi
Pääosissa
  • Einari Paakkanen
Tuotantoyhtiö
Pohjola-filmi Oy
Kesto
80 minuuttia