Luokkakokous

Komedia, K-16

Luokkakokous on tarina kolmesta miehestä, jotka matkustavat takaisin kotikaupunkiinsa osallistuakseen lukionsa luokkajuhlaan. Matkalle lähdetään rohkein mielin hengähtämään, kauas omista ongelmista, perheestä ja parisuhteista. Lapsuudenkavereiden tavoitteena on viikonlopun mittainen vapaus ja hurvittelu. Mutta. Kaikki se, mikä oli ennen helppoa, onkin nyt keski-iän kynnyksellä aivan jotain muuta.

Toimittaja Niklas on mies, joka ei oikein uskalla elää. Maailma ympärillä ei ole enää vuosiin tuntunut omalta. Se on ajanut tämän miehen ohi. Tai tarkemmin päältä. Onko tuleva elämä pelkkää luopumista?

Laulaja Tuomas on puolestaan saavuttanut elämässään kaiken sen, mikä tavoitteikseen asetti. Hän uskoo siten omiin kykyihinsä tuuria enemmän. Koko maailma tuntuu syövän hänen kädestään.

Duunari Antille on olemassa kaksi aikaa: ennen ja jälkeen avioeron. Hän ei uskonut voivansa saavuttaa mitään lukiorakkauttaan Hannea korkeampaa, joten eron jälkeen käteen ei ole jäänyt kuin tyhjyys. Mutta tyhjyyskin voi olla huikea katalysaattori, kuten Antti saa pian huomata. Enää tarvitaan vain luokkakokous.

Ohjaaja
Taneli Mustonen
Tuotantovuosi
2015
Kieli
suomi
Pääosissa
  • Aku Hirviniemi
  • Jaajo Linnonmaa
  • Sami Hedberg
Tuotantoyhtiö
Solar Films Inc Oy
Kesto
88 minuuttia