Roskisprinssi

Komedia, Draama, K-7

Ulkopuolisen silmin 19-vuotiaan Jedin elämä on ollut lähes täydellistä. Menestyneet vanhemmat, laaja ystäväpiiri ja loistava koulumenestys ovat omiaan takaamaan ruusuisen tulevaisuuden. Mutta.

Jed ei tiedä, mitä hän elämältään haluaa. Vanhempien uraohjeisiin kyllästyneenä Jed päättää jättää kaiken. Sen kummemmin suunnittelematta hän astuu junaan ja päätyy itäsuomalaiseen pikkukaupunkiin.

Kun rahat loppuvat, Jed törmää itsenäisen elämän tylyyn arkeen. Sisäfilee leirintäalueen grillissä vaihtuu maksalaatikkoon, ja ainoa ystävä on väkisin seuraan lyöttäytynyt Jesse James -koira.

Jed ei kuitenkaan luovuta. Työpaikkahaaveet niin trendikkäänä radiotoimittajana kuin sujuvasanaisena paikallislehden kolumnistina kaatuvat, mutta lehtityöhön hän lopulta pääsee – lehdenjakajaksi.

Kaupungilla Jed törmää jatkuvasti piikikkääseen ja sanavalmiiseen Luluun, joka osoittautuu myös railakkaaksi bailaajaksi. Kaksikolla ei vain tunnu synkkaavan lainkaan, he suorastaan inhoavat toisiaan.

Kaikesta huolimatta Jed alkaa juurtua kaupunkiin. Pysyvämmän työpaikan hän löytää tanssikärpäsen puraiseman Saastamoisen rinnalta, roskakuskin apumiehenä. Asunto taas järjestyy hieman erikoisen ja viinaanmenevän leskirouva Veeran vanhasta puutalosta.

Koulukinon materiaalit elokuvaan

Ohjaaja
Raimo O. Niemi
Tuotantovuosi
2011
Kieli
suomi
Pääosissa
  • Jon-Jon Geitel
  • Pihla Maalismaa
  • Kristiina Elstelä
  • Heikki Silvennoinen
Tuotantoyhtiö
Pystymetsä Oy
Kesto
101 minuuttia