Ulvilan murhamysteeri

Dokumentti, K-16

Joulukuisena yönä 2006 neljän lapsen äiti Anneli Auer soittaa poliisin hätäkeskukseen ja kertoo, että perheen talossa on murhaaja. Vanhin tytär herää meteliin ja näkee huppupäisen miehen hyppäävän ulos ikkunasta. Perheen isä saa surmansa puhelun aikana. Neljälapsisen perheenäidin soittama hätäpuhelu miehensä puukotuksen aikana vuonna 2006 aloitti Suomen historian kohutuimman ja pisimmän tutkintaprosessin.

Ulvilan murhamysteeri on dokumentti, jonka tekijät ovat intensiivisesti seuranneet tapahtumia jo kolmen vuoden ajan. Tapahtumasarja on absurdi ja täynnä yllättäviä käänteitä. Todellisuus kirjoittaa eteemme draamaa, josta ei puutu jännitteitä.

Ulvilan murhasta on kehittynyt maamme rikoshistorian merkillisin murhamysteeri.

Ohjaaja
Pekka Lehto
Tuotantovuosi
2014
Kieli
suomi
Pääosissa
  • Anneli Auer
  • Jarmo Valkama
  • Pekka Santtila
  • Juha Joutsenlahti
Tuotantoyhtiö
First Floor Productions Oy
Kesto
83 minuuttia