Av-alan avaintoimijoiden yhteinen vientihanke Focus on Finland nostaa esiin suomalaista draama- ja dokumenttisisältöä

2.2.2022
Mediatiedote, Uutinen

Tiedote
Audiovisual Producers Finland – APFI ry
Julkaisuvapaa 2.2.2022

Av-alan avaintoimijoiden yhteinen vientihanke Focus on Finland nostaa esiin suomalaista draama- ja dokumenttisisältöä

Focus on Finland on ensimmäinen av-alan avaintoimijoiden yhteinen vientihanke, jonka tavoitteena on tuoda suomalaista sisältöä entistä näkyvämmin esille kansainvälisissä alan tapahtumissa sekä lisätä sisällöntuottajien mahdollisuuksia kansainvälisen rahoituksen hankkimiselle, myynnille sekä levittämiselle. Focus on Finland nostaa suomalaisen sisällön näkyvyyttä ja tunnettuutta osallistumalla alan kansainvälisissä ammattilaistapahtumissa paneelikeskusteluihin ja haastatteluihin sekä järjestämällä pitchaus-mahdollisuuksia, showcaseja ja verkostoitumistilaisuuksia.

Draamasarjojen osalta tuottajien järjestön Audiovisual Producers Finland –  APFI:n yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat Yle, Suomen elokuvasäätiö, Elisa Viihde sekä Business Finland. Dokumenttihankkeen yhteistyökumppaneina ovat Yle, Suomen elokuvasäätiö ja AVEK. Alan yhteinen hanke on ennennäkemätön tapahtumakokonaisuus. Hankkeen käytännön järjestelyistä vastaa APFI.

”Suomalainen draamatuotanto elää vahvaa nousukautta ja sarjat saavat hienosti kansainvälistä huomiota. On erittäin hienoa ja tärkeää, että me avaintoimijat yhdessä edistämme suomalaisen draaman näkyvyyttä. Focus on Finland vahvistaa sisältöjemme ja tekijöidemme asemaa ja kasvatamme kiinnostusta kilpaillussa ja kasvavassa markkinassa”, kertovat draamahankkeen kumppanit.

Ensimmäinen alan tapahtuma, jossa Focus on Finland näkyy, on tänään alkava Göteborgin TV Drama Vision, jossa suomalaista av-alaa on esittelemässä APFI:n Laura Kuulasmaa ja ajankohtaisista sisällöistä ovat kertomassa kanavien ja suoratoistopalveluiden edustajat. Muita sarjamuotoiseen sisältöön keskittyviä alkuvuoden tapahtumia, joissa Focus on Finland -hanke on mukana, ovat mm. Berlinale Series Market ja Series Mania Forum. Syksyn kansainvälisiä alan tapahtumia, joissa Focus on Finland -hanke on suunniteltu näkyväksi, ovat Rooman MIA Market lokakuussa sekä Content London joulukuussa.

Dokumenttien osalta Berlinaleen suunniteltu verkostoitumistapahtuma jouduttiin perumaan vallitsevan koronatilanteen takia. Seuraavat dokumenttisisältöihin liittyvät tapahtumat järjestetään Cannes Docs ja Sunny Side of the Doc -festivaaleilla. Muut dokumenttien vienninedistämiseen suunnitellut tapahtumat vuonna 2022 ovat Finnish Film Affair ja vuonna 2023 Berlinale, Sunny Side of the Doc, Doc Lisboa ja Hot Docs.

”Olemme ylpeitä, että ensimmäistä kertaa alan avaintoimijat ovat yhdistäneet voimansa Focus on Finland -kansainvälistymishankkeessa ja odotamme innolla mitä kaikkea hankkeella saavutamme. Juuri nyt suomalainen dokumenttielokuva on rohkeaa, omaperäistä ja haastaa näkemään maailmaa toisin”, tiivistävät dokumenttihankkeen yhteistyökumppanit.

Katso tästä: FOCUS ON FINLAND DRAMA -SHOWREEL

More info in English: https://apfi.fi/en/focus-on-finland/

Lisätietoja:
Laura Kuulasmaa, Toiminnanjohtaja
Audiovisual Producers Finland – APFI
etunimi.sukunimi (at) apfi.fi
+358 50 345 0056

Lisää kirjoituksia