Toimialatieto

Tilastokeskuksen mukaan luovat alat ovat monin verroin suurempi työllistäjä kuin esimerkiksi metsä-, kemian tai sähkö- ja elektroniikkateollisuus. Niiden BKT-osuus on suurempi kuin esimerkiksi paperiteollisuudella, ravintola- ja majoitusalalla, maataloudella tai tekstiiliteollisuudella.

Luovat alat muodostavat yhteensä n. 14 miljardia euroa, josta av-alan osuus 1,6 miljardia euroa. Luovan alan yrityksiä on yli 130 000 ja ne työllistävät n. 135 000 henkilötyövuotta. Av-ala työllistää n. 9600 henkeä ja APFI:n jäsenyrityksiä on n. 120.

EU-tasolla luovien alojen vuosittainen kasvu on ollut noin 5 % (European Investment Fund, Market Analysis of the Cultural and Creative Sectors in Europe). Suomi on jäljessä pohjoismaisia verrokkimaita erityisesti aineettomiin tuotannontekijöihin investoimisessa ja niiden hyödyntämisessä (ks. esim. ’Miltä Suomen aineeton pääomakanta näyttää Ruotsiin ja Saksaan verrattuna?’ Etla Muistio 133).

Av-alan toimintaympäristö

Kaavio kuvaa millaisia toimijoita av-alan toimintaympäristöön kuuluu sekä tuotantoyhtiöiden suhdetta niihin: sitä miten rahat ja oikeudet liikkuvat esimerkiksi tilaajien, levittäjien, alihankkijoiden ja tuotantojen tekijöiden kesken. Kaaviossa listataan myös julkiset ja yksityiset av-alan rahoittajat sekä APFI:n muita sidosryhmiä, kuten ministeriöt ja oppilaitokset.

Lisätietoa luovasta alasta

Ohjeistuksia, selvityksiä, opinnäytetöitä

APFI:n linkkikirjasto kokoaa yhteen ohjeistuksia, tilastoja, opinnäytetöitä ja mallisopimuspohjia av-tuotantojen tekijöiden avuksi.

Tutustu av-alan ohjeistuksiin