Diversiteetti suomalaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa 2020 -tilasto on julkistettu. Tilastossa on selvitetty henkilöhahmojen vähemmistöryhmien näkyvyyttä suomalaisissa vuonna 2020 julkaistuissa fiktiivisissä televisiosarjoissa ja elokuvissa. Audiovisual Producers Finland – APFI tilasi tutkimuksen Metropolian ammattikorkeakoulun elokuvan ja television tutkinto-ohjelman opiskelijoilta. Tutkimuksen tuloksia esiteltiin syyskuun lopulla elokuva-alan ammattilaistapahtumassa Finnish Film Affairissa. Vuoteen 2019 verrattuna muutosta on valitettavan vähän.
Diversiteettitutkimuksessa tilastoitiin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, etniset vähemmistöt ja BIPOC-hahmot (black, indigenous and people of color) sekä vammaiset ihmiset. Lisäksi tilastoitiin valkoiset cis-sukupuoliset hahmot ja verrattiin mies- ja naishahmojen suhteellista lukumääräeroa. Tilaston lisäksi opiskelijat tarkastelivat, millaisia rooleja ja tarinoita eri vähemmistöjen edustajille kirjoitetaan. Tilastossa on eritelty roolit kategorioissa päähenkilöt, keskeiset henkilöt, sivuhahmot ja pienroolit.
Tutkimuksessa tilastoitiin vuonna 2020 ensi-iltansa saaneita kotimaisia elokuvia ja TV-sarjoja, joista elokuvia on 18 ja sarjoja 23. Tutkituista hahmoista 93 % oli valkoisia cis-heterorooleja (elokuvissa naisvetoisia rooleja n. 42 %, sarjoissa n. 48 %), 5 % etnistä vähemmistöä edustavia/BIPOC-rooleja, 1,6 % seksuaalivähemmistöjä edustavia rooleja, 0,06 % sukupuolivähemmistöjä edustavia rooleja ja vammaisia 0,3 %. Vuoteen 2019 verrattuna muutosta ei juurikaan ole. Lukumäärältään miesrooleja elokuvissa oli 61 % ja tv-sarjoissa 55 %.
Tilastosta kävi ilmi, että usein vähemmistöhahmojen funktio käsikirjoituksessa liittyi heidän taustaansa ja hahmot olivat osa tarinaa esimerkiksi ihonvärinsä vuoksi ja rasismikysymyksen kautta – eivät hahmoina muiden joukossa. Seksuaalivähemmistöjen todettiin olevan jo enemmän normalisoituneita ja tämän tilastokategorian hahmojen kohdalla todettiin vähiten alleviivaavia ja stereotyyppisiä käsityksiä sekä ennakko-oletuksia. Ongelmakohtia oli kuitenkin esimerkiksi valkoisten cis-hahmojen dialogissa vitsien muodossa.
Tilastointi tehtiin kolmatta kertaa Metropolian opiskelijoiden toimesta. Tämän vuoden tilastoja verrattiin vuoden 2019 tuloksiin. Tilastointia on tarkoitus jatkaa vuosittain, jotta saadaan vertailukelpoista tietoa pidemmältä ajalta vähemmistöryhmien representaatiosta suomalaisissa tuotannoissa.
Tilasto julkistettiin Finnish Film Affairin paneelikeskustelussa, jonka moderoi tuottaja Max Malka (EndemolShine Finland). Keskustelun alustivat Metropolian opiskelijat Senni Rissanen ja Saga Grahn. Aluksi paneelissa pureuduttiin representaatioon kameran edessä Helsinki Castingin Katri Aksolan ja CTalentin Keely Cat-Wells:n kanssa, jonka jälkeen Iyare Igiehon (BBC), Magdalena Jangard (Swedish Film Institute), Delphine Lievens (Gower Street Analytics) sekä Jasmijn Touw (Netflix) kertoivat kokemuksistaan monimuotoisuuden lisäämisestä tuotannoissa, sekä siitä, miten aliedustettujen ryhmien työllistymistä av-alalle voidaan helpottaa.
Paneelikeskustelu on katsottavissa torstaista 7.10. lähtien Finnish Film Affairin YouTube-kanavalla kahden viikon ajan.
Tilaston statistiikat (kuvina, englanniksi)
Tilaston statistiikat (kirjallisena, englanniksi)
Tilaston tulosten yhteenveto (suomeksi)
Lisätietoja:
Heli Vahvanen-Mölsä
heli.vahvanen-molsa@vanha-apfi-sivusto.local