Diversiteetti suomalaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa 2022 -tilasto julkistettu

7.9.2023
Uutinen

Diversiteetti suomalaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa 2022 -tilasto on julkistettu

Tilastossa on selvitetty roolihahmojen moninaisuutta suomalaisissa vuonna 2022 julkaistuissa fiktiivisissä televisiosarjoissa ja elokuvissa. Audiovisual Producers Finland – APFI tilasi tilaston Metropolian ammattikorkeakoulun opiskelijoilta. Tuloksia esiteltiin elokuun lopulla av-alan ammattilaisille suunnatussa Screen Helsinki -tapahtumassa. Vuoteen 2021 verrattuna muutosta on hyvin vähän, pidemmässä aikavertailussa kehitystä on kuitenkin tapahtunut.

Tilastointimenetelmänä työryhmä katsoi 23 vuonna 2022 ensi-iltansa saanutta elokuvatuotantoa, sekä 29 saman vuoden aikana julkaistua draamasarjaa. Tilasto on kvantitatiivinen mutta loppuraportti sisältää myös kvalitatiivisia huomioita.

Tilastoon selvitettiin niin roolien sukupuolijakaumaa, ikäjakaumaa, seksuaalivähemmistöjä, toimintarajoitteisuutta kuin sukupuolivähemmistöjä. Vuoteen 2021 verrattuna muutosta ei juurikaan ole millään osa-alueella, mutta pidemmällä aikavälillä vertailtuna kehitystä on tapahtunut mm. päähenkilöiden sukupuolijakaumassa sekä kaikki vähemmistöt kattavassa luvussa: vuoden 2019 tilastossa valkoiset cissukupuoliset, heteroseksuaalit ja vammattomat hahmot muodostivat 90,6 % kaikista hahmoista – vuonna 2022 heitä laskettiin olevan 88,67 % kaikista hahmoista.

Työryhmä havainnoi, että ihmisen vähemmistöidentiteetti on edelleen leimaava tai ainoa piirre pääosassa moninaisia hahmoja. Tämä lähestyminen diversiteetin edustamiseen ei itseasiassa representaationa inhimillistä ja siten normalisoi vähemmistöä audiovisuaalisessa kulttuurissa, vaan ylläpitää osaltaan ksenofobiaa pitämällä vähemmistön edustajat vain yksitasoisina, yhtä elämän aspektia edustavina ”toiseuden” edustajina vailla yhtenäistä inhimillistä kosketuspintaa ihmisyyteen. Päähuomiona työryhmä toteaa, että alalla tulisi keskittyä henkilöhahmojen luonteeseen ja laatuun enemmän kuin niiden määrään representaation ja yhdenvertaisuuden eteenpäin viemiseksi.

KATSO TARKEMMAT TILASTOTIEDOT JA YHTEENVETO TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTISTA TÄÄLTÄ.

Vuoden 2022 tilaston on koostanut Metropolia Ammattikorkeakoulun Diversiteetti audiovisuaalisella kentällä -työryhmä kesäopintoina. Ryhmässä oli 10 opiskelijaa, ja sitä johti vanhempi lehtori Taku Kaskela. Ryhmä jatkaa työskentelyä myös tämän selvityksen jälkeen.

 

Lisätietoja:
Heli Vahvanen-Mölsä
heli.vahvanen-molsa@apfi.fi

Taku Kaskela
taku.kaskela@metropolia.fi

 

 

Lisää kirjoituksia