2022
DocPoint IMPACT valitsee vuosittain viidestä kahdeksaan tuotannossa olevaa dokumenttielokuvahanketta, jotka pääsevät mukaan vaikuttavuustuottamisen koulutukseen ja esittelyyn DocPoint IMPACT -päivään.
Koulutuksessa hankkeet oppivat tunnistamaan tuotantojensa mahdollisuudet vaikuttaa positiivisella tavalla yhteisöjen ja ympäristön elämänlaadun parantamiseen sekä hahmottamaan yhteiskunnan eri toimijoiden kenttää oman elokuvatuotannon vaikuttavuuden näkökulmasta. Hankkeet saavat opetusta vaikuttavuuden savuttamisen keinoihin, kanaviin ja aikataulutukseen hyödynnettäväksi myös tulevissa tuotannoissaan.
Haku aukeaa tammikuussa.
Marraskuu 2022
Tallinnan Black Nights Film Festival, eli PÖFF- Pimedate Ööde filmifestival, on hieman yli kahdessakymmenessä vuodessa kasvanut yhdeksi pohjoisen Euroopan suurimmista elokuvafestivaaleista. Festivaali kuuluu A-festivaalien kategoriaan. Black Nights festivaalin alle lukeutuvat pienemmät festivaalit PÖFF Shorts sekä lasten elokuvafestivaali Just Film. Festivaalien ohessa on myös viiden päivän mittainen ammattilaistapahtuma Industry @ Tallinn & Baltic Event, joka kerää paikalle myös paljon suomalaisia tekijöitä.
Elokuvien haku on auki elokuun loppupuolelle asti. Täältä löydät hakuohjeet eri kilpasarjoihin: https://filmfreeway.com/blacknightsfilmfestival
Tallinn Black Nights Film Festival
Kesäkuussa
Shanghain elokuvafestivaalit ovat Tokion elokuvajuhlien ohella Aasian suurimpiin kuuluva alan festivaali ja se kuuluu A-festivaalien joukkoon. Festivaali kattaa fiktioelokuvan, dokumenttielokuvan ja animaatioelokuvan.
Shanghai International Film Festival
Elokuu 2022
Locarnon elokuvafestivaalien aikana järjestetään koulutusohjelma nuorille elokuva-alan tekijöille ja kriitikoille. Ohjelma on suunnattu elokuva-alan tekijöille sekä levityspuolen ja festivaalien ammattilaisille. Hakuaika Academyyn on keväisin.
Locarno Academy
Marraskuu 2022
IDFA, eli International Documentary Film Festival Amsterdam, on yksi maailman suurimmista kansainvälisistä dokumenttielokuvafestivaaleista. IDFA valitsee noin 300 elokuvaa kymmeneen eri kilpailukategoriaansa. Hakuajat eri kilpailukategorioihin vaihtelevat toukokuu-elokuu välillä.
Festivaalin aikana järjestetään myös ammattilaistapahtuma IDFA Forum joka on kansainväliseen yhteistuotantoon ja -rahoitukseen keskittyvä marketti dokumenttielokuville.
IDFA
Marraskuu 2022
Message to Man on vuosittain Pietarissa järjestettävä kansainvälinen dokumentti-, lyhyt- ja animaatioelokuviin keskittyvä festivaali. Kansainväliseen kilpailuun sisältyvät kokopitkät dokumenttielokuvat, lyhyet dokumenttielokuvat sekä lyhytelokuvat ja animaatioelokuvat. Elokuvien tulee olla tehtynä aikaisintaan edellisen vuoden aikana. Hakuohjeet löydät täältä: https://message2man.com/en/iff-this-year/regulations/
Message To Man
Marraskuu 2022
IDFAn kyljessä on dokumenttielokuvien myyntimarketti Docs for Sales, joka tuo yli 300 myyntiagenttia, ostajaa, levittäjää ja festivaalivalitsijaa yhteen.
Hakuaika tuotannoilla markettiin on kesäkuusta syyskuun puoleen väliin.
IDFA Docs for Sale
11.-20.3.2022
Austinissa, Texasissa maaliskuussa järjestettävä SXSW festivaali kokoaa yhteen erilaisia sisältöfestivaaleja sekä konferensseja. Yksi järjestettävistä festivaaleista keskittyy elokuviin. Elokuvafestivaalin aikana voi hyödyntää myös verkostoitumista samaan aikaan järjestettävän musiikki- ja komediafestivaalin osallistujien kanssa.
SXSW elokuvafestivaalin näytöksissä on laaja valikoima eri kategorioiden elokuvia. Myös lyhytelokuvat ovat suuressa osassa. Festivaalien elokuvahaku aukeaa kesäkuun lopussa ja päättyy heinäkuun puolessa välissä. Kategorioita on yli kaksikymmentä, mm. dokumenttien, animaatioiden, lyhytelokuvien ja musiikkivideoiden kategoriat.
SXSW Film Festival
Syyskuu 2023
Osana syyskuussa Helsingissä pidettävää Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalia järjestetään ammattilaistapahtuma Finnish Film Affair (FFA) ulkomaisille ja kotimaisille ammattilaisille. Tapahtuma kestää kolme päivää, ja se sisältää muun muassa tuotantojen pitchaamista kv-ammattilaisille, räätälöityjä one-to-one tapaamisia sekä verkostoitumista. FFA kerää yhteen ammattilaiset Suomesta sekä kansainvälisiä ostajia, levittäjiä sekä alan mediaa. FFA:n rinnalla järjestetään myös oheistapahtuma Nordic Flair, joka keskittyy pohjoismaisten talenttien verkostointiin ja sparraukseen.
Works in Progress– sarjaan kutsutaan tuotannossa olevia fiktio- ja dokumenttielokuvia. Works in Development- sarjaan on avoin haku, ja siihen voi hakea kehittelyvaiheessa olevalla tuotannolla. Haku on keväisin.
Lisäksi Finnish Film Affairin ohjelmistossa on vuosittain noin 25 valmistunutta fiktio- ja dokumenttielokuvaa, jotka ovat tapahtuman ajan esillä Festival Scopen online-kirjastossa.
Finnish Film Affair
Workshop joka toteutuu vuosittain, 2022
dok.incubator on kansainvälinen dokumenttielokuvien workshop, joka on kuuden kuukauden mittainen. Dokumenttielokuvaan saadaan yksilöllistä ohjausta alan huipputekijöiltä, kuten tuottajilta, levittäjiltä ja leikkaajilta. Workshopin aikana leikataan elokuvan lopullinen versio, tunnistetaan elokuvan kansainvälinen potentiaali ja luodaan elokuvalle innovatiivinen markkinointistrategia sekä levityssuunnitelma. Workshoppiin osallistuu aina elokuvan tuottaja, ohjaaja sekä leikkaaja. Workshop toimii niin, että vuoden aikana on kolme viikon pituista jaksoa kolmessa eri Euroopan maassa.
Workshoppiin valitaan vuosittain kahdeksan projektia. Haku vuodelle 2021 sulkeutui tammikuussa 2021. Hakuohjeet löydät täältä: https://dokincubator.net/introduction-to-applications/
doc.incubator