Lokakuu 2022
Medimed – The Euromed Docs (The Euro-Mediterranean Documentary Market & Pitching Forum) on kansainvälinen dokumenttielokuvamarketti, joka keskittyy dokumenttien markkinointiin ja levitykseen, niin valmiisiin että kehitteillä olevien EU:n ja eteläisen Välimeren maiden dokumenttiprojekteihin.
Kaikki ammattilaiset dokumenttialalta voivat osallistua marketiin. MEDIMED akkreditoinnilla saa kolmen päivän sisäänpääsyn co-production ja co-financing foorumiin, ANTI PITCH rough cut screeningeihin, ja verkostointitapahtumiin. Market halutaan pidetään pienikokoisena ja laadukkaana, ja vain 250 valittua mahtuu sisään. Worshoppeihin ja Pitching forumiin (kolme eri kategoriaa) suositellaan vahvasti tuottaja + ohjaaja työparin osallistumista. Markettiin voi myös halutessaan hakea tarkkailijana (observer) jos ei hae projektillaan pitchaamaan.
Medimed
Joulukuu 2022
Singaporessa järjestettävä, yksi Aasian suurimmista tv-alan marketeista, Asia TV Forum & Market, sisältää kaksi eri kokonaisuutta. ATF Leaders Summit sekä marketti- ja konferenssitilaisuudet. Näiden lisäksi tapahtumassa keskitytään pitchaamiseen sekä verkostoitumiseen. Market on pidetty sopivan kokoisena, ja siellä on helppo verkostoitua ja saada yhteyksiä jopa Aasian suurimpiin ostajiin.
Asia TV Forum & Market
Kesäkuu-Heinäkuu 2022
Série Series on eurooppalaisten tv-sarjojen luojien kohtaamispaikka. Tapahtumassa järjestetään muun muassa näytöksiä, case studies -tilaisuuksia ja masterclasseja. Série Series järjestetään Ranskan Fontainebleaussa kesä-heinäkuun vaihteessa.
Festivaalin yhteydessä järjestetään ammattilaistapahtuma The European Series Summit. Sarjojen esittelyyn voi hakea sarjallaan jos se on tuotannossa tai juuri valmistunut. Sarjalla täytyy olla kanava kiinnitettynä. Tarkemmat hakuohjeet: https://www.serieseries.fr/en/presse_appproj.php
Série Series
Tammikuu-Helmikuu 2023
Clermont-Ferrandin lyhytelokuvafestivaali on suurin kansainvälinen lyhytelokuvafestivaali sekä Ranskan toiseksi suurin elokuvafestivaali.
Hakuohjeet: https://urly.fi/1GpA
Festivaalin aikana järjestetään myös nelipäiväinen ammattilaisten marketti The Short Film Market, joka kerää yhteen noin 3700 ammattilaista. Marketissa on paljon erilaisia verkostointitapahtumia, one-to-one tapaamisia sekä erilaisia screenauksia ja seminaareja.
Clermont-Ferrand lyhytelokuvafestivaali
Elokuu 2022
Karlovy Vary on Tsekin suurin elokuvafestivaali, ja sitä voisi kutsua myös Itä- ja Keski-Euroopan merkittävimmäksi festivaaliksi. Festivaali kuuluu A-festivaalien kategoriaan. Festivaaleilla on ammattilaisosio KVIFF Eastern Promises jossa on neljä eri sarjaa, joihin voi hakea tuotannoilla. Sarjat ovat Works in progress, Docs in progress, Eurimages Lab Project Award ja First Cut Lab.
Karlovy Vary festivaali tekee yhteistyötä MIDPOINT Instituutin käsikirjoitus- ja kehitysohjelman ja When East Meets West co-production marketin kanssa sekä Trieste Film Festivalin kanssa. Yhdessä he esittelevät yhdeksän eri projektia Keski- ja Itä-Euroopasta. Projektit ovat osallistuneet Feature Launch 2020– ohjelmaan ja ovat valmiita etsimään yhteistuottajia.
Karlovy Vary International Film Festival
27.-30.11.2023
Content London on sisällöntuotantoalan konferenssi- ja markettitapahtuma. Se kokoaa yhteen neljä tapahtumaa: The International Drama Summit, Kids Content, Unscripted Entertainment Forum sekä Screenomi. Drama Summitissa järjestetään muun muassa The C21 Drama Series Pitch, joka on yksi maailman merkittävimpiä pitchaus-tapahtumia. Content London on kasvanut vuosittain suuremmaksi ja on ehdottomasti yksi Euroopan parhaista marketeista. Contentiin osallistuu vuosittain runsaasti suomalaisia tekijöitä.
Content London
Syyskuu 2022
Cartoon Forum on animaation TV-projektien pitchaus- ja co-production -tapahtuma joka järjestetään Tolousessa.
Pitchaajat esittelevät hankkeensa noin tuhannelle kanavalle ja rahoittajalle. Pitchaukset esitetään yhdessä salissa, ja jokaisella tuotannolla on 30 minuutin esitys. Rinnalle on luotu uudempi Short Pitch- kategoria, jossa jokaisella tuotannolla on 10 minuuttia aikaa pitchata. Lisäksi tapahtumassa on erilaisia vapaampia verkostointitapahtumia.
Pithauksiin voi hakea TV-projektilla, joka on pidemmällä kuin konseptitasolla ja joka etsii lisärahoitusta. Hanke voi myös olla transmediatuotanto.
Cartoon Forum
Lokakuu 2022
Varsovan elokuvafestivaalit lisättiin A-festivaalien kategoriaan vuonna 2009. Festivaaleilla on kilpasarjoja pitkille elokuvalle, lyhytelokuville ja dokumenttielokuville. Mukana on myös ensiohjaajien kilpasarja.
Hakuohjeet löydät täältä: https://urly.fi/1Gq6
Festivaalin ohessa järjestetään myös ammattilaistapahtuma CentEast Market, joka keskittyy esittelemään Itä-Eurooppalaisia tuotantoja myyntiyhtiöille, levittäjille ja festivaalivalitsijoille.
Warsaw Film Festival
Lokakuu 2022
Asian Contents & Film Market on Busanin kansainvälisten elokuvafestivaalien yhteydessä järjestettävä elokuva-alan marketti. Aasian elokuvamarketti on luotu palvelemaan elokuva-alaa sen kaikissa tuotantovaiheissa. Marketista löydät tuotannot, rahoittajat, myyntiyhtiöt ja levittäjät. Muut oheismarketit ovat E-IP market ja Asian Project Market.
Asian Contents & Film Market
Joulukuu 2022
Les Arcs Film Festival on Alppien Les Arcsin laskettelumaisemissa järjestettävä elokuvafestivaali, joka keskittyy varsinkin eurooppalaisen elokuvan monimuotoisuuden korostamiseen. Kilpailukategorioita on kaksi, pitkälle fiktiolle sekä lyhytelokuvalle. Festivaalin aikana järjestetään myös erilaisia ammattilaistapahtumia, kuten Co-production Village sekä Work In Progress -tapahtuma.
Co-production Village on kolmen päivän mittainen tapahtuma, jossa pyritään löytämään uusia yhteistyökumppaneita. Tapahtuma sisältää muun muassa one-to-one -tapaamisia ja konferensseja. Work In Progress -tapahtuma on tarkoitettu jälkituotantovaiheessa oleville tuotannoille.
Les Arcs Film Festival