AVMS-direktiivin mahdollistamaa maksu-/investointivelvoitetta on valmisteltu pitkään ja sen toimeenpano kirjattiin kesäkuussa julkaistun valtioneuvoston Luovan talouden kasvustrategian toimenpiteeksi. Sen eteneminen viimein onkin positiivinen uutinen. Sen on ollut tarkoitus saada kansainväliset suoratoistojätit, kuten Netflix, Disney ja Amazon, osallistumaan suomalaisen tuotannon rahoitukseen, kun yli 2 miljoonaa suomalaista jo maksaa palveluiden käytöstä. Velvoite on käytössä jo 16 muussa EU-maassa ja se takaisi Suomen kilpailukyvyn. Tarkoituksena on ollut, että nämä uudet investoinnit tai kerättävä maksu toisivat uutta rahaa markkinaan, ja tästä rahasta tuotantojen budjeteissa keskimäärin 2/3 menee työhön tai työn alihankintaan ja syntyisi talouskasvua.
Nyt kun suunniteltua AVMS:n toimeenpanoa ennen leikataan OKM:n kulttuurin tuista merkittävästi, ei tavoiteltua kasvua av-alalla saavuteta. Käytännössä tarvittavien lakimuutosten voimaantulo kestää niin, että uutta rahoitusta olisi kerättävissä ja jaettavissa vasta aikaisintaan vuonna 2028. Jo valmiiksi kriisissä olevat alan yritykset ja tekijät eivät kestä enää lisäleikkauksia alan rahoitukseen. Esimerkiksi näyttelijöistä on tällä hetkellä 30 % työttömänä johtuen aiemmista kulttuurin leikkauksista ja markkinatilanteesta.
Suomen elokuvasäätiö ei myöskään kykene täyttämään elokuvalaissa sille määrättyjä tehtäviä täysimääräisesti, jos sen rahoituksesta leikataan kolmannes. Emme voi olettaa, että kansainväliset suoratoistojätit jatkossa toteuttavat elokuvalakiin kirjattuja tavoitteita, joita on mm. edistää monimuotoista ja ammattimaista kotimaista elokuvatuotantoa sekä laajaa ja kattavaa elokuvan tarjontaa ja jakelua ja elokuvakulttuuria ja sen kehittymistä. Missään muussa EU-maassa maksuvelvoitteen toimeenpano ei ole vastaavalla tavalla aiheuttanut leikkauksia kulttuurin tukiin. Elokuvasäätiön tuotannon tuet tuottavat valtiolle tuloina jopa kaksinkertaisesti enemmän kuin vievät, joten valtio leikkaa myös omista tuloistaan.