Roolihahmojen diversiteetti suomalaisissa elokuvissa ja draamasarjoissa 2024 -tilasto julkaistu

13.11.2025
Uutinen

Kotimaisten elokuva- ja tv-tuotantojen roolihahmojen moninaisuutta seuraava diversiteettitilasto vuodelta 2024 on julkaistu. Myönteisistä kehityssuunnista huolimatta roolihahmojen representaatiot ovat edelleen epätasapainossa. Monimuotoisuutta esiintyy selvästi enemmän sarjoissa kuin elokuvissa. Diversiteettitilasto koostettiin nyt kuudetta kertaa.

Vuoden 2024 tilasto koostui 17 elokuvasta ja 24 draamasarjasta. Näissä tuotannoissa arvioitiin yhteensä 1724 hahmoa. Tilaston on tilannut av-tuottajien edunvalvontajärjestö Audiovisual Producers Finland – APFI ja koonnut Metropolia Ammattikorkeakoulun median ja elokuvan tutkinto-ohjelman opiskelijoista koostuva työryhmä.

Vuoden 2024 tilastodata paljastaa selkeän jakauman diversiteettirepresentaatiossa: televisiosarjat ovat edellä elokuvia lähes kaksinkertaisella osuudella. Monimuotoisuushahmojen osuus sarjoissa on 14,33 %, kun elokuvissa se jää 8,39 %:iin.

Roolijakaumaa hallitsevat edelleen pääosin valtakulttuuriin kuuluvat hahmot (86,78 %). Vaikka monimuotoisuuden näkyvyys on viime vuosina kasvanut, kehitys on ollut hidasta. Tilastojen osoittama noin 1,5 %:n kasvu diversiteetin näkyvyydessä johtuu yksinomaan vammaisten henkilöiden näkyvyyden lisääntymisestä. Ensimmäisestä tilastovuodesta 2019 lähtien LGBTQ+-, BIPOC- ja vammaisten henkilöiden osuus on kasvanut loivasti: 9,4 % –> 13,22 %. BIPOC-hahmojen osuus vuonna 2024 oli edelleen hyvin alhainen, 7,71 % kaikista tilastoiduista hahmoista.

Naishahmojen määrä (41,42 %) kaikissa tuotannoissa on laskenut toista vuotta peräkkäin. Vuodesta 2021 naisten osuus elokuvien päärooleissa on laskenut yli 10 %. Mieshahmojen yliedustus koskee sekä pää- että sivurooleja. Sarjoissa sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu paremmin ja mukana on myös sukupuolivähemmistöjen edustajia.

Seksuaalivähemmistöjen representaatiot ovat edelleen marginaalisia (sarjat 3,21 %, elokuvat 1,55 %). Tosin huomionarvoista työryhmän mukaan on, että erityisesti Ylen nuorille suunnatuissa tuotannoissa on nähtävissä uudenlaista tapaa esittää queer-identiteettejä luonnollisena osana hahmon persoonaa. Erityisen positiivista on seksuaalivähemmistöjen monimuotoisempi ja lähes tasapuolisesti jakautuva representaatio. Lisäksi todellinen diversiteetin näyteikkuna on päivittäisdraama Salatut elämät, jossa poikkeuksellisesti lähes puolet hahmoista (41,67 %) edustaa jotakin vähemmistöryhmää.

Myönteistä vuoden 2024 tuotannoissa on, että monissa tapauksissa representaatio on laadullisesti edistyksellistä: hahmojen monimuotoisuus nivoutuu luonnollisesti osaksi heidän identiteettiään, ja vastaa näin paremmin myös yhteiskunnan todellista monimuotoisuutta. Toisaalta tilastossa erottuu myös hyvin stereotyyppisten vähemmistöhahmojen esiintyminen, mikä osoittaa, että edistys ja taantuma kulkevat yhä rinnakkain.

Vuoden 2024 tilasto osoittaa, että muutos on käynnissä, mutta työtä riittää yhä. Työryhmän mukaan monimuotoisuuden edistäminen vaatii tahtoa, resursseja ja pitkäjänteistä sitoutumista kaikilla sisällöntuotannon tasoilla. Työryhmä painottaa myös, että monimuotoisuus ja kaupallinen menestys voivat hyvin kulkea käsi kädessä.

Koko tilastoraportti on luettavissa täällä.

Metropolia Ammattikorkeakoulun työryhmä:

Lehtori, projektivastaava: Taku Kaskela

Vastaavat opiskelijat: Gülsüm Ciftci, Viivi Manns ja Hanna Tuominen

Työryhmä: Oskari Autio, Sara Ekblom, Janika Jokinen, Aamu Järvinen, Christel Labbas, Anni Lampi, Onni Mustonen, Sanna Outinen, Maarit Seppälä, Sandra Ylinen, Eveliina Ylitolonen ja Ilaida Önlen

Lisätietoja:

Heli Vahvanen-Mölsä
Projektipäällikkö
Audiovisual Producers Finland – APFI
heli.vahvanen-molsa@apfi.fi

Lisää kirjoituksia