Vastuullisuuscase: Tukea tuottajan työhön

14.11.2025
Blogi

Fremantle Finland ryhtyi etsimään keinoja tuottajien työn ja työhyvinvoinnin tukemiseen haastavien vuorovaikutustilanteiden koulutuksista, jotka tarjoavat mahdollisuuden oppia asiantuntijalta sekä saada vertaistukea muilta talon tuottajilta. Blogissa toimitusjohtaja Riina Kullas ja tuottaja Laura Keravuori kertovat, miten idea sai alkunsa ja millainen vaikutus koulutuksilla on ollut. ”Tuottajan työnkuvan kuormittavuuden tarkasteleminen vuorovaikutuksen linssin läpi on auttanut ratkomaan arjessa vastaan tulevia tilanteita”, Kullas kertoo. 

Kuva: Mojo Erämetsä

Viime vuosina niin av-alalla kuin laajemminkin työelämässä on keskusteltu työn aiheuttamasta ylikuormituksesta ja uupumisesta, jota on kutsuttu jopa aikamme epidemiaksi. Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? -tutkimuksessa (2024) havaittiin, että joka neljännellä suomalaisella on kohonnut riski työuupumukseen. Riski oli kohonnut etenkin esihenkilö- ja johtotehtävissä toimivilla. Myös APFI:n Avaus-vastuullisuushankkeessa toteutetussa tutkimuksessa (Työterveyslaitos, 2024) havaittiin, että elokuva- ja tv-alalla esihenkilöasema oli tilastollisesti yhteydessä psyykkiseen oirehdintaan. Esihenkilöiden hyvinvointi taas kytkeytyy keskeisesti alaisten hyvinvointiin. 

Vuorovaikutus on tuottajan monipuolisen työn keskiössä 

Fremantle Finlandilla selvitettiin muutama vuosi sitten tuottajien kokemaa kuormitusta ja pohdittiin, millaisia tukitoimia esihenkilöt ja työnjohtajat tarvitsisivat kuormituksen ennaltaehkäisyyn. ”Yhdessä työnohjaajamme kanssa päädyimme tärkeään havaintoon: tuottajan työhön sisältyy paljon sosiaalisesti vaativaa vuorovaikutustyötä. Tuottajilla ei useimmiten kuitenkaan ole taustalla kattavaa koulutusta siihen, eikä tukenaan säännöllistä työnohjausta – toisin kuin monilla muilla sosiaalisesti vaativaa vuorovaikutustyötä tekevillä”, toimitusjohtaja Riina Kullas kertoo. 

Tukea tilanteeseen haettiin työterveyspalveluista kuten työterveyspsykologeilta, joilla on Kullaksen mukaan edelleen tärkeä osa yrityksen työntekijöiden työkyvyn tukemisessa. Tuotantoyhtiössä haluttiin kuitenkin kehittää myös sellaisia ennaltaehkäiseviä toimintamalleja, jotka tukisivat johtajia vaihtelevassa projektityössä ja antaisivat eväitä tuotannoissa vastaan tuleviin tilanteisiin. 

Yli 20 vuotta tuottajana toiminut Laura Keravuori kertoo näkevänsä muutoksen siinä, miten nykyään työn kuormittavuudesta ja eteen tulevista haastavista tilanteista alalla puhutaan.  ”On ruvettu kiinnittämään enemmän huomiota siihen, millaisia ne taakat tai paineet ovat, mihin tuottaja varsin monipuolisessa ja moniulotteisessa työssään törmää.” Keravuori pohtii.  

Fremantle Finlandin toimitusjohtaja Kullas näkee lisäksi tuottajien työhyvinvoinnin kannalta tärkeänä, että työssä voidaan vetää rajoja ja osataan tunnistaa, milloin oma jaksaminen tai ammattitaito loppuu. ”Tuottaja on monelle työntekijälle ja esiintyjälle tukipilari ja terapeutti, jolta haetaan tukea moninaisiin haasteisiin ja tilanteisiin”, hän toteaa. Tuotantoyhtiössä ajateltiin, että ison talon sisällä tuottajat voisivat parhaimmillaan tarjota toisilleen vertaistukea ja ratkoa tilanteita yhdessä.  

Havainnosta säännölliseksi koulutukseksi 

Näistä lähtökohdista Fremantlella lähdettiin rakentamaan koulutusta, jossa yhdistyisi asiantuntijan työnohjauksellinen ote sekä vertaistuki. Työpajamaisia koulutuksia vetämään löydettiin psykoterapeutti, jonka kanssa yritys järjestää nykyään vuosittain koulutuksia, joiden keskiössä ovat vaativat vuorovaikutustilanteet. Näihin päivän mittaisiin koulutuksiin osallistuu tuottajia ja ohjaajia, sillä molemmat toimivat johtavassa asemassa tuotannossa.  

Toimitusjohtaja Kullas kertoo, että noin parinkymmenen hengen koulutuksissa on ollut mahdollista käyttää aikaa myös tosielämän konfliktitilanteiden reflektointiin, mikä on mahdollistanut myös kollegoilta oppimisen. 

Vaikka koulutuksiin osallistunut tuottaja Keravuori kokee saaneensa työyhteisöltään tukea haastaviin tilanteisiin jo aiemmin, näkee hän silti merkityksellisenä, että teemaa pidetään aktiivisesti esillä työyhteisössä. Tämä on ollut voimavara myös organisaation muutoksissa, esimerkiksi Moskito Televisionin ja Production Housen siirtyessä osaksi Fremantle-konsernia.  

On hyvä, että teemaa nostetaan esiin. Siitä tulee enemmän hyväksytty ja normaali asia, että meidän arjessa ja elämässä on haasteita ja vastoinkäymisiä. Niitä voidaan koittaa tiedostaa ja myös ennakoimalla välttää”, Keravuori toteaa.

Koulutukset osana työarkea

Kiireisen kuvausarjen keskellä kaikille sopivan koulutusajankohdan löytäminen voi olla haastavaa ja siksi vuosittaisten koulutusten ajankohdat pyritään Fremantlella päättämään mahdollisimman aikaisin. Ne ajoitetaan sellaisiin hetkiin, jolloin työt ovat käynnissä, mutta ennen kiireisimmän kuvauskauden alkamista. Toimitusjohtaja Kullas kertoo, että tärkeää on myös se, että johto viestii koulutuksiin osallistumisen olevan prioriteetti.  

Fremantlella koulutuksista vastaavalle psykoterapeutille av-alan toimintaympäristö on tullut pikkuhiljaa tutuksi, mitä tuottaja Keravuori pitää tärkeänä asiana, vaikka ajatteleekin ihmisten välisten konfliktien olevan universaaleja, alasta riippumattomia asioita. Av-alan erityispiirteenä hän pitää sitä, että työarkea leimaavat jatkuva muutos ja yllättävät tilanteet: ”Se ei ole poikkeus, vaan se on se ydin.” Toimitusjohtaja Kullas lisää, että on ollut arvokasta, että asiantuntija on voinut tuoda organisaatioon oppeja muilta aloilta.  

Fremantlella on myös järjestetty vuosien varrella henkilöstölle täsmäkoulutuksia, esimerkiksi palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen liittyen. Kysyttäessä mihin teemaan tuottaja Keravuori toivoisi seuraavan koulutuksen keskittyvän hän nostaa esiin sen, miten av-alan moniammatillisten ja monimuotoisten työyhteisöjen vahvuudet saataisiin parhaalla tavalla esiin. ”Sehän on rikkaus ja voimavara, että ihmiset ovat erilaisia ja ajattelevat eri tavoilla. Toisaalta kun me ajattelemme eri tavoilla, johtamisen tärkeys korostuu, jotta moniäänisyys toteutuu ja samalla yhteinen suunta pysyy”, Keravuori pohtii. 

Kirjoittanut Roosa Tikanoja. 

Vastuullisuuscase-blogisarjassa vastuullisuutta käsitellään laajasti ekologisen, sosiaalisen, taloudellisen ja hallinnollisen vastuullisuuden näkökulmista, joista voi lukea lisää APFI:n ylläpitämältä av-alan Avaus-vastuullisuus verkkosivustolta – sekä tutustua Avauksen työkalupakin puolella työkaluihin ja oppaisiin vastuullisemman toiminnan tueksi. Ilmianna lisää av-alan vastuullisuustekoja tätä kautta

Vuosina 2023–2025 toiminut Avaus-vastuullisuushanke sai NextGenerationEU-tuen. 

Vasemmassa reunassa Euroopan unionin lippu, jossa sinisellä pohjalla ringissä 12 keltaista tähteä, ja oikealla lipun vieressä teksti Euroopan unionin rahoittama – NextGenerationEU.

Lisää kirjoituksia