Anni Wessman valittu vastaamaan APFI ry:n kansainvälisistä asioista

Kuva: Aino Luukkanen

Anni Wessman on valittu Audiovisual Producers Finland – APFI ry:n Kansainvälisten asioiden päälliköksi. Wessman aloittaa tehtävässään 1.1.2019.

Wessmanilla on laaja työkokemus av-alasta ja kansainvälisen viennin tehtävistä. Hän on aiemmin työskennellyt niin tuotantoyhtiöissä, festivaaleilla, rahoituksen parissa, elokuvakomissiolla kuin yrittäjänäkin. Wessman on työskennellyt luovilla aloilla myös ulkomailla. Koulutukseltaan hän on elokuvataiteen maisteri.

”APFI panostaa voimakkaasti kansainvälistymiseen, ja Anni on juuri oikea henkilö kehittämään APFI:n toimintaa toivottuun suuntaan. Hienoa saada kokenut ja motivoitunut työntekijä osaksi APFI:a”, APFI:n toiminnanjohtaja Teemu Kalliala kertoo.

“Kun tehtävänä on vastata suomalaisen audiovisuaalisen alan kansainvälistymisestä ja verkostoitumisen kehittämisestä, tietää pääsevänsä tekemään työtä joka on lähellä sydäntä. Haluan kuunnella alaa ja tuottajien tarpeita, sekä varmistaa, että hyödynnetään sitä kansainvälistä kiinnostusta mikä on viime vuosina selvästi lisääntynyt mm. tuotantokannustimen kautta”, Wessman toteaa.

 

Lisätietoja:
Teemu Kalliala, APFI ry:n toiminnanjohtaja, teemu.kalliala@apfi.fi