Lupaus

Draama, K-12

Lupaus on elokuva kolmesta nuoresta naisesta, joiden elämään tunkeutuu sota. Mona on juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja haaveilee eläinlääkärin opinnoista Oslossa, Anna suunnittelee häitä ja omaa perhettä, Ruth on päättänyt opiskella teologiaa. Mutta miten uskoa tulevaisuuteen, kun kaikki ympärillä järkkyy?

Lupaus kuvaa nuorten naisten vapauden kaipuuta, unelmia ja aikuistumista aikana, jolloin Suomi joutui sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Se kertoo naisista, jotka työnsivät omat haaveensa syrjään ja antoivat lottalupauksen isänmaalle. Näiden Lotta Svärd –järjestöön kuuluneiden naisten työllä sekä koti- että sotarintamalla oli ratkaiseva merkitys pienen maan taistelussa itsenäisyytensä puolesta.

Koulukinon materiaalit elokuvaan

Ohjaaja
Ilkka Vanne
Tuotantovuosi
2005
Kieli
suomi
Pääosissa
  • Laura Birn
  • Karoliina Vanne
  • Hanna Lekander
  • Pertti Sveholm
Tuotantoyhtiö
Matila Röhr Productions Oy
Kesto
107 minuuttia