Pavlovin koirat

Dokumentti, K-12

Nykyään jopa köyhyyttä voi ostaa. Venäläisen psykologin Sergei Knjazevin rikkaat, elämäänsä tylsistyneet asiakkaat leikkivät kerjäläistä kadulla. Mutta tämä on vain yksi miehen luomista peleistä. Hän on erikoistunut roolipelien ohella myös mielen manipulaatioon. Elokuvassa seurataan Sergein uran kehitystä viihdyttävistä eläinkilpailuista rikkaiden roolileikkien kautta suurten ihmismassojen manipulointiin. Elokuva kertoo ajastamme mielenkiintoisella tavalla: kun mikään ei riitä, hankitaan rahalla, ei vain extreme-elämyksiä, vaan myös tavallisen elämän kokemuksia. Ja ne jotka tuntevat ihmisen psykologian, voivat johdattaa ihmiset minne tahansa – kuten Pavlovin koirat.

Sergei Knjazev antaa mielenkiintoiset kasvot vastakohtaisuuksia täynnä olevalle uudelle Venäjälle. Hänen asiakkaitaan ovat uusrikkaat, oligarkit ja tunnetut poliitikot. Miehen kunnianhimo, innovatiivisuus, energia ja aikaansaavuus ovat asioita, jotka ovat maailmassamme ja varsinkin Venäjällä suuressa  arvossa. Menestys ja sen tavoitteleminen on itsetarkoitus, vaikka moraalilähtökohdat olisivat vähintään kyseenalaiset. Sergein järjestämät pelit kuvaavat monella tasolla ihmisten henkistä tyhjyyttä ja Venäjän nykytilaa, mutta myös maailman globaalia kehitystä.

Sergei on opiskellut historiaa ja psykologiaa, joita hän hyödyntää nykyisessä pelibisneksessään ja massojen manipuloinnissa. Hän kehitti opiskeluaikanaan metodin, jossa pelien avulla menestyksekkäästi vilkastutettiin lasten oppimis- ja sisäistämisprosessia. Nyt Sergei käyttää kehittämäänsä metodia ja psykologintaitojaan menestyksensä perustana. Hänen päämääränään on päästä Venäjän show bisneksen huipulle, ja siinä hän myös onnistuu. Elokuvassa Sergei etenee lähelle valtaa, Putinin lähipiiriin asti. Sergein kaltaisilla ihmisillä on suuri rooli siinä, kuinka yhteiskuntamme muokkautuu. Hänellä olisi ollut edessään hieno tulevaisuus koulujärjestelmien ja oppimismetodien kehittäjänä, mutta hän valitsi toisin. Nyt hänen luovuutensa ja energiansa johdattavat ihmiset aivan toisaalle. Mutta samalla kun Sergei kaltaistensa kanssa manipuloi ihmisiä, ovat he myös itse yhteisönsä tuotteita. Pavlovin koira löytyy lopulta meistä kaikista.

Koulukinon materiaalit elokuvaan

Ohjaaja
Arto Halonen
Tuotantovuosi
2005
Kieli
suomi, venäjä
Pääosissa
  • Sergei Knyazev
  • Vladimir Viktorovich
Tuotantoyhtiö
Art Films Production Oy
Kesto
67 minuuttia