Levottomat

Draama, K-16

Levottomat on tarina ystävyydestä, rakkaudesta, pettämisestä ja kasvamisesta. Ari, 27, työskentelee Turun pelastuslaitoksella ambulanssilääkärinä ja harrastaa työvuorojen ulkopuolella yhden illan juttuja. Hän ei periaatteesta tapaa naisia toista kertaa, koska pelkää sitoutumisen johtavan satuttamiseen. Kaikki on muuten hyvin, paitsi että mikään Arin elämässä ei tunnu miltään. Sitten Tiina tapaa Arin hiekkarannalla ja lähtee Arin kotiin. Tiina ihastuu Ariin, eikä anna periksi kun Ari ei halua enää tavata uudestaan. Ari tekee poikkeuksen ja lähtee treffeille ja seurustelu alkaa kuin huomaamatta.

Tiinan kautta Ari tutustuu tämän ystäväpiiriin, ja kuusikko alkaa viettää vapaan nuoruutensa viimeistä, hauskaa kesää. Ystävyys- ja rakkaussuhteet mutkistuvat, ja lopulta Arin pelko on toteuttanut itsensä. Ystävyys vaihtuu vihaksi ja Ari on satuttanut niitä, jotka ovat hänestä eniten välittäneet. Syksyllä ystävykset yrittävät vielä kerran sopia ja palata yhteen. Ilonan ja Stigin häissä teeskentely kuitenkin loppuu ja totuus paljastuu. Häpeän näyttämölle ei laskeudu enää yhtään armon esirippua, mutta veren ja kyyneleiden keskellä Ari huomaa, että tunto on palaamassa.

Ohjaaja
Aku Louhimies
Tuotantovuosi
2000
Kieli
suomi
Pääosissa
  • Mikko Nousiainen
  • Laura Malmivaara
  • Irina Björklund
  • Petteri Summanen
Tuotantoyhtiö
Nordisk Film Oy Ab
Kesto
111 minuuttia