Saman sukupuolen rakastaminen ei sovi saamelaisyhteisöön. Sparrooabbán kuvaa sitä, millaista on kuulua vähemmistöön vähemmistön sisällä. Suvi kertoo, kuinka hänen pikkusiskonsa Kaisa haluaa tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Kaisa on siskonsa tavoin saamelainen, mutta lisäksi parisuhteessa naisen kanssa ja ammatiltaan diakoni. Rajoittavia yhteisöjä on elokuvassa siis useampi kuin yksi.
Kaisa ei halua lähteä pois. Hän ei halua hylätä saamelaisjuuriaan, äidinkieltään eikä uskontoaan, vaan pitää ne kaikki osana itseään. Kuten eräs dokumentissa haastateltu, itsekin alkuperäiskansaan kuuluva sanoo: “Emme halua tuhota. Emme halua nolata ketään. Haluamme vain tulla hyväksytyiksi. Haluamme roolimme takaisin.”
Puolustautuminen on vaikeaa ja jopa pelottavaa. Sanat juuttuvat kurkkuun ja turhautuminen lamauttaa. Kaisa on kuitenkin päättänyt olla katkeroitumatta, vaikka onkin pikkutytöstä asti joutunut kantamaan häpeän ja syyllisyyden ristiä.
Onneksi kaikki ei ole täysin lohdutonta. Toivoa on, mutta matka on vasta alussa.