Punaisen metsän hotelli

Dokumentti, Draama, S

Suomalaisen kuvaajan yritys tehdä elokuva vihertyvän Kiinan puunistutushankkeista muuttuu painajaiseksi, kun vastaan asettuvat metsäteollisuusyrityksen mainetta puolustavat viranomaiset.

Pekingissä viisitoista vuotta työskennellyt suomalainen uutiskuvaaja alkaa tehdä elokuvaa Kiinan massiivisista puunistutuskampanjoista. Jättivaltio panostaa ilmastonmuutoksen edessä rajusti myös kierrätykseen ja uusiutuvaan energiaan. Kuvaaja seuraa, voisiko autoritaarinen Kiina nousta vihreän politiikan esimerkiksi koko maailmalle.

Elokuvanteko saa yllättävän käänteen, kun paikallisviranomaiset pysäyttävät kuvaajan matkalla puuviljelmille eteläisen Kiinan Guangxin maakunnassa. Suomalaisomisteinen metsäteollisuusyritys istuttaa Guangxiin valtavia eukalyptusviljelmiä suunnitteilla olevan paperitehtaan raaka-aineiksi. Tunnelma muuttuu kafkamaiseksi: avuliaat viranomaiset kehuvat hanketta, mutta yrittävät kaikin keinoin estää kyläläisten haastattelemisen alueella. Elokuvantekijä eristetään hotelliin ja hänen paikalliset kontaktinsa otetaan kiinni. Kun kyliin lopulta päästään, syyt viranomaisten salailuun selviävät.

Elokuva esittää kysymyksiä vihertyvän globaalin talouden ongelmista ja haastaa pohtimaan, kuinka ympäristöystävällistä ja yhteiskuntapoliittisesti oikeudenmukaista suomalainen paljon mainostettu metsäosaaminen maailmalla todellisuudessa on.

Koulukinon materiaalit elokuvaan

Ohjaaja
Mika Koskinen
Tuotantovuosi
2011
Kieli
suomi, englanti
Pääosissa
  • Mika Koskinen
Tuotantoyhtiö
Luxian Productions Oy
Kesto
87 minuuttia