Satumaa

Draama, S

Unto Mononen (1930–68) oli yksi rakastetuimpia tangosäveltäjiämme, jonka vaiherikas ja traaginen elämä kietoutui musiikin ja laulujen luomiseen harvinaisen kiinteästi.  Satumaa koostuu dokumenttimateriaalista, näytellyistä kohtauksista, haastatteluista ja Monosen laulujen esityksistä. Monosen entinen vaimo, työtoveri ja kriitikko Hilkka Vanamo, kertoo ensimmäistä kertaa julkisesti elämästään Unton rinnalla ja pitkäaikainen työtoveri, nyt 70-vuotias hanuristi Lasse Santakangas, Untosta ja tanssiorkesterin arjesta 50- ja 60-luvuilla. Kerrontaa elävöittävät dramatisoidut kohtaukset, joissa näyttelijät Risto Kaskilahti ja nuori ensikertalainen Maaret Limnell esittävät Untoa ja tämän suurta rakkautta Hilkkaa. Punaisena lankana kulkee koko ajan Unto Monosen elämäntyö, hänen kokemustensa siirtyminen lauluiksi. Vuodelta 1962 olevan käänteentekijän Satumaan ohessa kuulemme mm. ”Jos jätät minut”, ”Tähdet meren yllä” ja ”Kangastus”, joita esittävät elokuvassa nykyajan laulusolistit (mm. Reijo Taipale ja Eino Grön) nykyajan tanssipaikoissa. Lämmin ja kohteelleen uskollinen dokumentti onnistuu näyttämään säveltäjän kasvot rehellisessä lähikuvassa.

Ohjaaja
Claes Olsson
Tuotantovuosi
1999
Kieli
suomi
Pääosissa
  • Risto Kaskilahti
  • Maaret Limnell
  • Mika Raittila
  • Antti Toukkari
Tuotantoyhtiö
Nordic Film Pool Oy Ltd
Kesto
72 minuuttia